Kiertotalousvauhdittamo-hanke on käynnistynyt

Kolmivuotinen Kiertotalousvauhdittamo-hanke on käynnistynyt Euroopan aluekehitysrahoituksen tuella. Hanke toteutetaan LAB-ammattikorkeakoulun ja Laurean yhteistyönä.

Kiertotalousvauhdittamo-hankkeen tavoitteena on auttaa pk-yrityksiä siirtymään nopeammin kiertotalouteen ja edistää samalla kestävää kehitystä alueilla. Hankkeessa yhdistetään LAB- ja Laurea-ammattikorkeakoulujen asiantuntemus kiertotaloudessa, digitalisaatiossa ja liiketoiminnassa, ja tätä tietoa hyödynnetään pk-yritysten innovaatioiden tukemisessa.

Hankkeen aikana kehitetty Kiertotalousvauhdittamon toimintamalli jää käyttöön kahdelle ammattikorkeakoululle, mikä varmistaa pitkäaikaisen tuen pk-yrityksille, myös hankkeen päättymisen jälkeen. Yritysten osaaminen ja kyky toimia vastuullisesti ja vastata EU:n vaatimuksiin paranee. Lisäksi hankkeen kautta syntyy uusia kiertotalouden liiketoimintainnovaatioita ja vahvistaa alueellisia yhteistyöverkostoja.

Hankkeessa kehitetään ohjelma, joka tukee pk-yritysten innovaatioita ja kiertotalousliiketoiminnan syntymistä. Yrityksille tarjotaan tukea pilotointien ja kokeilujen toteuttamiseen, sekä ajantasaista vastuullisuusvalmennusta. Ohjelmassa hyödynnetään uusimpia kiertotalousmalleja, dataa ja digitaalisia ratkaisuja. Lisäksi pk-yrityksiä autetaan ymmärtämään EU:n vastuullisuussääntelyä ja siihen liittyviä käytäntöjä.