Konkreettista tukea kiertotalouden innovointiin
Kiertotalousvauhdittamo auttaa yrityksiä siirtymään kohti kestävämpää liiketoimintaa. Hankkeessa
kehitetään Kiertotalousvauhdittamo-ohjelma, joka tukee pk-yritysten innovaatioita ja
kiertotalousliiketoiminnan syntymistä. Hanke tarjoaa konkreettisia työkaluja ja asiantuntijoiden
tukea esimerkiksi uusien kiertotalousratkaisuiden innovoimiseen sekä pilotointien toteuttamiseen.
– Tarjoamme yritysten käyttöön kahden ammattikorkeakoulun kiertotalousosaamisen. Lisäksi
yritykset voivat saada käyttöönsä kiertotalouslaboratorion palvelut, mikä meidän käsityksemme
mukaan on hankemaailmassa tällä tasolla ainutlaatuista, hankkeen projektipäällikkö Henri
Heikkilä LAB-ammattikorkeakoulusta toteaa.
Kiertotalousvauhdittamo-hanke tarjoaa merkityksellistä tukea yrityksille, jotka haluavat kehittää
vastuullisuuttaan ja parantaa kilpailukykyään kiertotalouden keinoin. Hanke on ajankohtainen
ja käytännönläheinen askel kohti resurssitehokasta yhteiskuntaa, ja se pyrkii vastaamaan
yritysten kasvavaan tarpeeseen löytää kestäviä toimintamalleja. Kiertotalousvauhdittamo tukee
muun muassa innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä ja parhaiden käytäntöjen jakamista
alueellisten verkostojen ja tapahtumien avulla.
Yritykset hakevat mukaan Kiertotalousvauhdittamoon
Haku ensimmäiseen Kiertotalousvauhdittamoon alkaa keväällä 2025. Kutsumme yritykset
kahden maakunnan alueelta mukaan hakemaan ohjelmaan, jossa pääsee konkreettisesti
testaamaan ja pilotoimaan omaa kiertotalouteen liittyvää ratkaisuaan. Yritykset voivat esimerkiksi
testata uusiutuvan materiaalin käyttöä tai sivuvirtoihin liittyviä ratkaisuja.
– Ylimaakunnallinen yhteistyö tuo hankkeeseen lisää vaikuttavuutta ja edistää verkostojen
luomista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymistä. Odotamme innolla, millaisia
ratkaisuja pääsemme vauhdittamaan hankkeen myötä, toteaa Laurea-ammattikorkeakoulun
hankkeen projektipäällikkö Hanne Laasonen.
Syyskuussa 2024 alkaneessa EU-rahoitteisessa (EAKR) hankkeessa keskitytään Päijät-Hämeen
ja Uudenmaan alueiden pk-yrityksiin, mutta sen ratkaisut ja opit ovat sovellettavissa
valtakunnallisesti.
Päijät-Häme:
Henri Heikkilä, Projektipäällikkö (LAB)
henri.heikkila@lab.fi
Uusimaa:
Hanne Laasonen , Projektipäällikkö (Laurea)
hanne.laasonen@laurea.fi